Ei, tämä ei ole avautuminen parisuhteesta. Tämä on avautuminen tietynlaisesta rakkaussuhteesta, kyllä, mutta se rakkaussuhde ei ole kahden ihmisen välinen. Se on tytön ja kaupungin välinen.
Kuten moni tietää, Montrealissa ja Kanadassa asuminen on ollut pitkäaikainen unelmani. Seinät Simple Planilla, Avril Lavignella ja Sum 41:lla muurannut teini-ikäinen vannoi muuttavansa tänne heti kun se on vaan mahdollista. Elämän realiteetit, ja ehkä myös preferenssit, ovat sen jälkeen muuttuneet ja tulleet hieman vastaan, mutta unelma täällä asumisesta (edes hetken!) on silti ollut koko ajan takaraivossa.
Ajattelin siis jotenkin, että kun tänne tulen, tämä mielessäni hopeareunuksinen unelmakaupunki olisi minulle vain lempeä ja rakastava. Ensimmäiset 1,5 viikkoa menivätkin tosi hyvin, jonka jälkeen suhteeni Montrealin kanssa alkoi rakoilla: ensin olin viikon mystisesti todella kipeänä, ja taudista parannutaan vieläkin. Kun olo alkoi jo voittaa ja lähdin keskustaan hoitamaan asioita ja ostamaan terveisiä lähetettäväksi Suomeen, erään turistikaupan omistaja onnistui jotenkin, en edelleenkään tiedä miten, veloittamaan kortiltani 619 dollaria, vaikka summa oli 19 dollaria. Kortinlukija sanoi maksaessani 19 dollaria, ja vasta kuitista näin hinnan olevan 600 dollaria enemmän. Kun käännyin kannoillani takaisin kauppaan, omistaja yritti korjata tilannetta, mutta onnistui jotenkin rikkomaan kortinlukijansa. Noh, yli puolen tunnin säätämisen jälkeen hän sai kortinlukijan toimimaan ja maksettua hyvityksen kortilleni, mutta ei missään vaiheessa pyytänyt anteeksi tai tarjonnut korvausta. "Sehän oli vahinko" ja naurahdus olivat ainoa minkä sain. Ymmärrän kyllä tapahtuneen olleen vahinko, mutta kun kyse on 600 dollarista ja käyttötilini lähes täydellisestä tyhjentymisestä, piti vain sanoa kiitos en halua enää mitään, purra alahuulta ja lähteä ulos kaupasta. Rahat tulivat muutaman päivän päästä takaisin, mutta vaihtokursseista johtuen sain tililleni 20 euroa vähemmän, kuin mitä olin "maksanut." Voin sanoa, että vaikka sainkin periaatteessa 600 dollariani takaisin, harmittaa tuo 20 euron menetys ihan järjettömän paljon, koska se oli kaikki turhan takia.
Miksi kirjoitan pettymyksistäni? Mietin tätä itsekin, koska en halua antaa sellaista kuvaa, että täällä on kaikki huonosti, ja huolestuttaa sillä kaikkia rakkaita ihmisiä Suomessa. Tämä postaus on kuitenkin esimerkki siitä, että vastoinkäymisiä on ja tulee, niin normaalissa elämässä kuin vaihdossakin. Ulkomailla asuessa kaikkeen tulee pieni "kauko-kerroin", koska niin monet asiat, esimerkiksi juuri sairastelu ja pankkiasioiden setviminen, tuntuvat paljon pienemmiltä asioilta Suomessa. No, ainakin olen oppinut viimeisen parin viikon aikana paljon asioita - tästä lähtien katson tarkemmin missä paikoissa maksan kortilla, kannan aina käteistä mukanani, ja tiedän, mille hyllylle marssia apteekissa, jos sama tauti yllättää uudestaan. Samalla saan myös olla entistä onnellisempi ja kiitollisempi tukijoukoista Suomessa, jotka ovat huolehtineet minusta, vaikka välissä onkin ollut 6160 kilometriä. <3
Mutta, nyt on aika nostaa pää pystyyn ja alkaa parannella suhteitani kotikaupunkiini, joka on ollut kotini kohta jo kuukauden (!) ajan. Aika menee niin nopeasti, kohtahan mä olen jo taas Suomessa :) Sitä suuremmalla syyllä nyt pitää ottaa kaikki irti - ensi viikonloppuna teen pienen syrjähypyn Bostoniin, mutta sen jälkeen pitää taas keskittyä parantelemaan välejä Montrealin kanssa. En usko, että suhteemme on kuitenkaan ihan vielä tuhoontuomittu ;)
Palataan myöhemmin asiaan, ehkä sitten Boston -terveisten kera!
<3 Kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti